sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Revontuli vielä

Oikein kaunis tästä tuli, värit on somat, vaikka epäilin aluksi. Valmismitat n.135x70cm.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Revontuli -huivi pingotettuna

Hauska vaihe tämäkin huivin valmistuksessa.

Revontuli valmiina

Nyt tämä runttu lähtee pingotukseen. Lankaa meni 90g. Malli on mukava neuloa. Tein vähän isomman kuin ohjeessa, yhden reikäkerrosvälin pitemmän.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ja toinen

Pirkka-lankaa, ohutta ja paksua. Nam.

Aarre

Muistatko tätä lankaa??? Olen aikoinaan tehnyt Novita Floricasta monet villapaidat ja -takit. Lämmöllä muistan sitä hikisessä miehen selässä rakennuksella hyvin huopunutta harmaata paitaa ja myös sitä villatakkia,  jonka neuloin siskolleni aivan 80-luvun alussa. Samainen villatakki oli hyvin varastoituna äitini vintillä monet vuodet ja sieltä sitten siirtyi tyttäreni vaatekomeroon joku vuosi sitten. Tällä hetkellä mukana Irlannissa lämmittämässä viluista vaihto-oppilasta. Floricasta oli moneksi.

Kuva on nykypäivää. Ystäväni oli saanut edesmenneen neulojan lankavaraston. Häneltä sain tänään isonison pussillisen Floricaa ja muita lankoja. Päässä pyörii huimia suunnitelmia niiden käytöstä. Oikein tunnen, että sain hengenheimolaisen langat! Juuri näitä olen itsekin niin paljon joskus ostanut. Eli langat tulivat rakastettuun lankakoppaan, siihen missä on paljon muitakin kavereita.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Revontuli-huivi alulla

Aloitin Revontuli-huivin varastoistani löytyneestä langasta, Filigran Lace No 1, 600m/100g, puikot no 4. Lanka on vähän ohutta tähän malliin, mutta ehkä jatkan mallia isommaksi. Langan väritys on vähintään mielenkiintoinen tässä vaiheessa. Etukäteiskuvitelmani olivat aivan jotain muuta.

Kuvasta jo näkyy huivin malli eli yläosa ei ole suora vaan menee vähän yli ja tekee huivista helposti puettavan ja koon mukaan sitten joko hartioille tai kaulalle hyvin asettuvan.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pupuvellukset

Nämä kaverit jo lähtivät maailmalle. Aluksi ajattelin, että ovat liian tummia, mutta eivätpä olleetkaan.

Tildapupuja

Näitä valmistui muutama, kun kierrätin kangaspuiden vanhan tukkikankaan pupuille vartaloksi. Vanhaa pellavaa, vielä suurimmaksi osaksi ryhdikästä, vaikka kulumajälkiä siellä täällä. Pupujen tassuissa saattaa olla hiutumista ja värivaihtelua kasvoissa. Silti omasta mielestäni tuli hauskempia kuin liian siististä pakkakankaasta.

Kintaat neulaamalla

Edelleen Pirtin Kehräämön lankaa. Pistona suomalainen, välipalmikolla. Koristelu on vähän kesken, mutta tuolla tyylillä luultavasti jatkan, kun iskee semmoinen fiilis.

Sukat neulaamalla

Lähinnä miehen jalkaan sopivat, pikkuisen voisi huovuttaa ja koristella jalkapöydän päältä. Näitä oli todella mukava tehdä. Samalla pistolla kuin edellä olevat.

Lankana Pirtin kehräämön z-kierrelanka, täyttä villaa, luonnonvalkoinen ja harmaa. Kestävyys ei ole sukkalangan veroista, mutta ihanaa neulata ja tosi lämmin lopputulos. Semmoiset istuskelutöppöset tai jalanlämmittelyvermeet.

Pipo neulaamalla no 2

Samaisen ison lankakassin sisältöä, Dropsin Alaskaa. Vähän hankala neulata, koska lanka meni helposti säikeille, mihin taas oli yhtenä syynä tumma väri, josta tasona tehtäessä ei langankulku ainakaan aluksi näkynyt selvästi. Mutta kun halusin juuri tästä hyvästä väristä suorittaa.

Suomalaisella pistolla, 2+2, pyöreä aloitus ja mukavat korvaläpät vielä takaavat sen, että ei tule kylmä.

Pipo neulaamalla

Yksinkertainen neulakinnastyönä tehty "neliöpipo". Lankana Novita Huopanen, jonka sain käsityökahvilan naisten isossa muistamispussissa syyslukukauden lopettajaisiksi. Tässä pipossa ei pää palele, takuulla. Pistona tavallinen suomalainen, tasona neulattu.

Meillä oli arvauskilpailu kevätnäyttelyssä. Kohteena kinnasneulalla tehdyt aloitukset ja harjoittelut ja niiden määrä isossa lasipurkissa. Lähimmäksi arvannut vieras sai palkinnoksi tämän pipon.

Huivi valmiina

Pingotuksen jälkeen koko 60x130. Neuloin sen viime kesänä, muistaakseni lankana Drops Lace. Huivi jäi punnitsematta, mutta alle 100g joka tapauksessa.

Muisti ei pelannut kaikin osin. Löysin muistiinpanot kansiostani.  Lanka Rowan Fine Lace, 400m/50g, puikot 3,5 bambut. Malli 'lepatriinukiri' kirjasta Haapsalu saal. Keskustaan kului 70g, 108s. Lankaa jäi 1g, eli reunapitsiin n.30g.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Pingotuksessa

Virolaisella perinnemallineuleella ja reunapitsillä, suorakaiteenmuotoinen pitsihuivi. Tässä vaiheessa koko n. 70x170. Huomenna irti ja pakettiin. Sunnuntaina arpajaisvoittona kansalaisopiston kevätjuhlassa.

Aloitellaan bloggaamista

Tänne olisi tarkoitus keräillä kuvaa ja tekstiä käsityöharrastuksestani.