Mummin eli anoppini, 84v., vanha puolihame oli minulla hyllyllä odottelemassa pari vuotta. Otin sen aikoinaan matonkudesäkkiin, kun tyhjennettiin ylimääräistä mummin kaapista. En raaskinut kuitenkaan leikata ja annoin odottaa. Hame oli reilusti alle polven, edestä auki napein, käsinommellut napinlävet ja vyötäröllä paljon laskoksia, vyötärökaitaleella, helma päärmätty käsin aitapistolla.
Kangas näyttää 60-luvun kotimaiselta laatupuuvillalta. Hametta on käytetty paljon ja hiutumisia oli laskosten harjalla ja helmakäännöksessä. Uskon, että se on palvellut anoppiani työtakin alla kampaamossa monet kesät. En muista, että hän olisi käyttänyt tätä hametta enää paljonkaan, kun itse tulin mukaan kuvioihin 70-luvun puolivälissä.
Mitä sitten tein hameelle? Onneksi Alma, joka hoksasi hameen hyllyltä ja ihastui siihen, on kooltaan sellainen, että pystyin tekemään ihan radikaaleja leikkauksia ja sain pienemmälle käyttäjälle helposti uudistettua vanhaa. Purin kappaleet, pesin, valkaisin, silitin ja aloin muokata. Uutta kangasta laitoin vain tukikankaan kera vyötärökaitaleen sisävaraan. Sitä oli onneksi jäänyt pala pikkutyttöjen viimekesäisistä mekoista. Laskokset tein samoin kuin vanhassa hameessa. Niiden taitoskohtia vain muutin niin, että kuluneet kohdat jäivät laskosten sisään. Ja vyötärölle tein noin 10cm kasvuvaran. Oli mumminkin vyötärökaitaletta kasvatettu 15cm eli ei vara ole pahitteeksi. Ajattelin laittavani punaisen napin kaitaleen sisäosaan varoitukseksi, mutta ompelin nepparin, joka pitää ylimääräisen kaitaleen aisoissa. Helman käännösvarasta sain vyötärökaitaleen päällisosan. Laiskuus iski ja päärmäsin helman ompelukoneella. Signeerauksen tein kanttinauhaan vyötärökaitaleeseen.
Sitten vielä pakolliset tunnustukset. Etunapitusta en tehnyt. Syy on aivan idioottimainen. Eikös vaan, taas kerran piti kuitata, että mitä se mamma aikoinaan sanoi, kun opetti kutomaan sukkaa. "Kahest kato ja kerran tie". Olin jo ommellut suoraviivaisesti laskokset ja vyötärön sisävaran kiinni, kun hoksasin, että tämänhän piti olla edestä auki eikä sivulta... voi kääk. Sitten iski laiskuus kaiken ihanan puurtamisen jälkeen: päärmäsin koneella, onneksi ei näy, kun ommel on valkoisella kohdalla. Ja pari pientä reikää parsin koneella. Edessä helmassa näkyy isompi parsimus. Ihan kaikkea en kehtaa tunnustaa - siis miten piilotin valkoisen ompelulangan, joka iski tajuntaan siitä mustan kuvion kohdalta. Voit kysyä, kun kohdataan!
Kaikenkaikkiaan olen aivan ylenmäärin onnellinen, että säästin hameen, sain sen ommeltua uusiksi ja Alma taitaa olla melkein rakastunut siihen.
