keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kettua varustetaan taas

Hiihtoloman hauskuus on siinä, että tehdään taas sitä, mistä tykätään.  Mumma tekee naisten Härmän puvun ja miesten Säkylän puvun malliliivejä lakanakankaasta.  Ja neljävuotias on ahkera vaatetusystävä: kettu sai vaippahousut ja hännän suojuksen, joka alunperin oli muotoutumassa yöfarkuiksi. Vaatteet pysyy kasassa teipin avulla. Langasta ja neulasta käytiin kyllä kohtalainen neuvottelu, jonka mumma vielä voitti. Saattaa olla, että seuraavassa rupeamassa käy toisin. Opeteltavana asiana oli tänään se, miten kangasta leikataan: kangas pöydällä suorana, sakset kädessä peukalopuoli ylöspäin, eikä hosuta.  Ihanaa.  Oma rakas höpöaasi.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Pennulle paita

7-viikkoinen Mittelspitz saa nyt sitten huomenna paidan.  Haetaan Alman kanssa koira uuteen kotiin kennelkodistaan.  Uusi mamma kyseli alkuillasta nutun perään, kun siitä oli ollut puhetta, pettyi ehkä kun ei ollut valmista.  Sanoin, että ootas vähän. Kaivelin hänen omat vanhat rikkinäiset villasukkansa esiin, leikkasin ja siitä sitten silmukoita puikoille.  Vähän jää nihkeän kapeaksi tuo vartalo-osa, mutta suunnitelma on jo valmiina, jos ahdistaa karvakerää vaatteen koko.  Leikataan selkäosa halki ja tehdään sinne leveä nappilista. Saas nähdä, huomenna kokeillaan.  Nyt ollaan iloisia molemmat, mamma ja mumma, homma hoidossa.